Tilkunviilaaja

Kuusten kuiske –nimen saanut tilkkupeitto on valmis! Naapurin jasmiini (tai jasmike) on peitolleni komea tausta. Ompelin tilkkupeiton ”geometrisistä tilkkublokeista” ja ompelin niiden ympärille mielestäni kekseliään, katkoviivamaisen kehyksen. Vähän kuin olisi silkkinauhaa pujotettu tuohon, tai vedetty megahyperpaksulla langalla etupistoja. Voin kehua tätä kekseliääksi, sillä ei ollut minun ideani. Löysin tämän tilkkuystävältäni Soilelta lainaamastani kirjasta, joka oli täynnä kehysideoita. Peiton värejä on mahdoton säätää kuntoon, mutta kyllä kai näistä kuvista saa jonkunlaisen käsityksen myös värityksestä. Lähikuvassa jokunen kangas näyttää suunnilleen sen väriseltä kuin oikeassa elämässäkin. Leikkasin kehystä varten paloja, joista muutamia jäi käyttämättä. Hyödynsin ne taustakappaleen elävöittämiseen. Tausta on aika eleetön, sillä löysin kaksi isoa, yksiväristä kangaspalaa varastoistani. (Ihme!) Toinen paloista on ollut minulla varmaan 20 vuotta aika kauan,

Olen viettänyt niin paljon aikaa ompelupöydän ääressä, että puutarha näyttää suunnilleen viidakolta. Siksi tämän Karnevaali-tilkkupussukan kuvauspaikkanakin on viidakko! Tai no, oikeasti tässä ollaan ruohikolla päivänliljapenkin äärellä. Toiselta puolelta Karnevaali-pussukka näyttää tällaiselta: Pussukan nimi putkahti mieleeni jo siinä vaiheessa, kun vasta tilkkulasagne oli valmiina. Joskus on vaikea saada nimen päästä kiinni, mutta tällä kertaa se kävi helposti! Sammaleiset kiviportaat näyttävät aina hyviltä, harrastinpa puutarhurointia tai en. Pussukka näyttää kapenevan alaspäin, mutta se on kuvakulman aiheuttama harha. En päässyt ottamaan kuvaa yhtään alempaa, sillä heti jalkojeni takana kasvoi valtava heinätupas, johon en halunnut punkkien pelossa astua paljaine säärineni. Pysyttelin turvallisesti kiviportaalla, missä sentään eivät punkit vielä viihdy. Oikeasti pussukka ei siis kapene voimakkaasti alaspäin, vaan sen koko on seuraava: Leveys ylhäält

Sinnikkään tikkaamisen jälkeen pussukkakappaleet olivat siinä kunnossa, että pääsin tasoittamaan ne muotoonsa. Tilkkupussukka-aihio näyttää heti paljon valmiimmalta. Ompelin tahallani vetoketjun päihin aika reilun mittaiset jatkolipareet, jotta muistaisin varmasti tehdä tarpeeksi leveän tilkkupinnan. Minulle on aika monta kertaa käynyt niin, että lipareet ovat valmiissa pussukassa olleet vain hädin tuskin näkyvissä. Tikkauksia vähän lähempää: Kiva pinta tuli tästäkin! Vaikeinta näissä tikkauksissa oli pitää suora linja: vaikka pysyin mielestäni aina samalla etäisyydellä edellisestä tikkausviivasta, niin vain  ne tuppasivat valahtamaan vinoon. Tein tikkausten aikana pari välitarkistusta ja piirtelin uusia tavoitelinjoja. Pitkästä aikaa maltoin ommella pussukkaan myös sisätaskun, kun löysin taskua varten melko sopivan tilkun. Vähän jouduin jatkamaan tilkkua vasemmasta alakulmasta. Vinkki: Ompelin taskukappaleen toisesta reunasta ylhäältä leveämmän. Kun ompelen tas

Keskeneräisistä töistäni olen raivostuttavasti lykännyt niin sanotuista geometrisista tilkkublokeista ompelemani tilkkupeiton viimeistelemistä. Töölön Tilkkupajan Soilehan loihti siihen ihanat, humalaisen kotimatkaa (tai ehkä sittenkin perhosen lentoa) muistuttavat tikkaukset jo ...ööö... kauheaa, tammikuussa! En vain ole saanut aikaiseksi levittää työtä lattialle tasoitettavaksi ja niin edelleen. Mutta ta-daa! Nyt peittopinta on joka reunastaan tasainen! Eihän tähän pääsemiseen mennyt kuin muutama kuukausi! Miten mahtaisi käydä tilkkupinnoilleni, jos joutuisin vielä tikkaamaan ne käsin?! Eivät taitaisi valmistua elinaikanani. Eivätkä ne olisi näin tasaisia ja taidokkaita. Kuvassa näkyy aito tilanne. Olen taittanut peiton kaksinkerroin tarkistaakseni, ettei se vain ole vino. (Ei ollut.) Käänsin toisen reunan vielä kerran, että peitosta näkyisi muutakin kuin taustapuoli. Seuraavaksi kirjoitan tilkkupeittooni nimilapun ja kiinnitän sen paikoilleen, ja sitten on tehtävän

Tykkäsin täböllä pystysuuntaisista tikkauksista, jotka toteutin vaakakaitalepaloista kokoamiini tilkkupintoihin (esimerkiksi Lennä, lennä! –tilkkupussukassa on tällaiset tikkaukset), mutta mieleeni tuli myös, toimisikohan päinvastainen yhtä hyvin! Siis että kokoaisin tilkkupinnan kapeahkoista pystykaitaleista ja tikkaisin vastaavat tiuhat rivit kohtisuoraan kaitaleisiin nähden eli pussukkaan nähden vaakasuoraan. Sitten oli käsissäni melko – mutta ei ihan tarpeeksi – kapeita kaitaleita, jotka jäivät tähteeksi leikattuani leijuville tilkkuneliöille kirjavat kehyspalat. Rohkenin lähteä kokeilemaan 2,5-senttisillä kaitaleilla (kavensin saumanvaroja kyllä normaalista) ja tein tilkkulasagnetekniikalla kaitalepinnan, jota täydensin leveämmillä kaitaleilla. Tältä näyttivät ensimmäiset vaakasuorat tikkaukset: Ja tällainen on valmiiksi tikattu tilkkupinta: Onko tässä oikeastaan paljon eroa kaitaleversiooni verrattuna? Samanlainen fiilis tässä kuitenkin on. Odotin hiukan selvemp

Kapean kapea tilkkulasagne riitti vaivalloisuudessaan minulle – tai ei se nyt määrättömän vaivalloinen ollut, mutten halunnut leikata enempää tosi kapeaa kaitaletta – ja lasagnekappaleet saivat viereensä vähän leveämpiä kaitaleita. Pidin tilkkupinnan enimmäkseen pystysuuntaisena, jotta suunnittelemani vaakasuorat tikkausviivat poikkeaisivat pinnan linjoista mahdollisimman paljon. Kas, varastoista löytyi kiva pinkki vetoketjukin! Leikkasin pinkille vetoketjulle vihreän värikkäät jatkopalat kumpaankin päähän. Ihan selvästi tässä on vetoketjupussukka jo melkein valmiina! Oikeasti – ehei, vielä on edessä monta työvaihetta. Täytyy etsiä tilkkupintojen taakse ensin jäpäköittävä collegejersey ja sen jälkeen tikkausvanu ja sitten panen koneen laulamaan tikkausviivoja. Vuorikangas täytyy valita, mahdollisesti ompelen tähän pussukkaan sisätaskunkin, ja sitten pääsen suoristamaan kappaleet ja ompelemaan ne. Ei ehkä ihan valmistu tänään vielä!

Leijuvien neliöiden kehyskaitaleita leikatessani jäljelle jäi kohtalainen kasa 5cm leveitä paloja, ja lähdin leikkimään niillä. Leikkasin paloista 2,5-senttisiä kaitaleita, jotka ompelin päistään yhteen piiitkäksi pötköksi. Tästä lähti siis tilkkulasagne, mutta huomattavasti tavallista kapeammilla kaitaleilla toteutettuna! Tuota pikaa käsissä oli pitkähkö, kapeahko ja oikein kapeista kaitaleista ommeltu tilkkupinta. Kaitaleet olivat vaihtelevan pituisia ja kuositkin vaihtelivat, joten pinnasta tuli iloinen, täysin satunnainen ja värikäs. (Hei! Lempiväriäni eli värikästä.) Tämän pituus sattui olemaan reilut 50cm, eli juuri sopiva kahteen samanlaiseen pätkään leikattavaksi. Noin 25cm korkea pala tarjoaa täydellisen lähtötilanteen 25-senttisen vetoketjun ympärille ommeltavaan tilkkupussukkapintaan. Pussukka onkin kohta valmis! (Haha.) Olen pohdiskellut tällaisen kapeapystykaitalepinnan ompelemista jo jonkin aikaa, sillä haluan kokeilla, miltä näyttää tasainen vaakaviivat