Tekstit

Näytetään tunnisteella sisustus merkityt tekstit.

kolme katsetta menneeseen.

Kuva
Tässä kirjoituksessa esittelen uudelleen (upouusin kuvin) kolme tilkkutyötä, jotka valmistuivat jo monta vuotta sitten. Kävimme kesäviikonloppuna ystävien huvilalla ja olimme siellä ihan yötä. Vierashuoneessa on esillä kaksi seinätekstiiliä, jotka ompelin Tilkkuyhdistyksen violettiin haasteeseen vuonna 2010. Niitä ei valittu edustamaan Suomea silloin, mutta pääsivätpä ne lopulta kuitenkin seinälle! Ensimmäiseksi ompelin melko työlään, applikaatioita täynnä olevan kukkataulun. Otin mallia Jane Sassamanin luontoaiheisista taidetekstiileistä. Olipa minulla paljon erilaisia violetteja kankaita! (Työn nimikin on "Näen violettia".) Lue työvaiheista lisää kirjoituksistani 40 x 40 -senttinen seinävaate , muotoutuva orvokki ja seinävaate tikattavana.   En tainnut olla sataprosenttisen tyytyväinen kukkatauluuni tai jotain. Joka tapauksessa ompelin toisenkin violetin työn. Koin seuraavassa kuvassa näkyvän "Sekaisin lilasta" -seinätekstiilin olevan omaa ilmaisua enkä muilta

Sininen ja valkoinen.

Kuva
Höh! Miten tämän värinen tilkkupeitto VOI liittyä Jukka Kuoppamäen hittibiisiin ”Sininen ja valkoinen”? Helposti! En sentään antanut Kuusten kuiske -tilkkupeitolle nimeksi violettia ja vihreää, saati sitten sinistä ja valkoista. Mutta ”violettia ja vihreää” -lausahdus toi mieleen Sininen ja valkoinen -kappaleen. Koska tietysti osaan sen sanat ulkoa – kappale soi uutena radiossa ahkeraan, ja siihen aikaan laulujen sanat tarttuivat muistiin pysyvästi – pystyin nappaamaan sanoituksesta sopivan nimen tilkkutyölleni. Satun muistamaan myös, että keksin tilkkutyölleni nimen ylittäessäni katua suojatietä pitkin. (Joskus mietin, miksi jotkut mitättömät asiat jäävät mieleen, kun paljon tärkeämmät unohtuvat.) Olit sitten suojatiellä menossa tai et, voit kuunnella kappaleen tästä:     (Ellet sitten halua mieluummin kuunnella sitä mielessäsi. Se voi olla sinulle yhtä tuttu kuin minulle!) Kuusten kuiske on osa taloutemme sisustusta, kuten kuvasta näkyy: Ja vaikka kuva on keltasävyinen, niin joten

nuorten mieleiset tilkkupeitot.

Kuva
Eteläänkin saatiin parin vuoden vähälumisuuden jälkeen kunnon hanget! Ne ovat parin viime päivän aikana suojasäässä kyllä huvenneet. Kuvassa vuonna 2018 valmistunut x-plus-peittoni, jonka nimi on Reilua peliä. Tuulettelin sitä pakkaslumessa, sillä se oli lähdössä Tyttären ystävälle syntymäpäivälahjaksi. Lunta totisesti riitti! Pyrytti vuorokauden verran, ja kinos oli – niin, kuvasta näet, miten syvä se oli: Tilkkutyöviivain kannattaa valita niin pitkä kuin suinkin. Reilua peliä uudessa kodissaan. Tässä sitä esittelee Viivi-kissa: Ja Misu-kissakin on päässyt peitolle: Tytär asustelee välillä täällä ja välillä eri kaupungissa. Hänen tilkkupeittonsa muuttivat sinne toiseen kaupunkiin, ja hän pyysi lainaksi päiväpeittoa. Kangasvuokko oli sopivan kokoinen. Pirre-kissa on tarkkailupaikallaan, mistä se seurasi muun muassa lumen pudottelemista naapuritalojen katoilta. On ollut tosi kiva huomata, että tilkkupeitot miellyttävät jo seuraavaakin sukupolvea.

viisi irrallista asiaa.

Kuva
Ensimmäiseksi kysyn: miten niin on ilmiselvää, että tällainen vuode löytyy vain tilkkuilijan kotoa? Toiseksi sanon, etteivät kaikki kuvan teokset ole minun käsialaani. Keskimmäisen tyynyn tilkkumaalaus on Tyttären käsialaa vuosien takaa, ja oikeanpuoleisen tyynynpäällisen on ommellut uusiseelantilainen tilkkuystäväni Liz. Lisäksi Ruutuässä-päiväpeiton ja sen päällä näkyvän Kangasvuokko-peiton tikkaukset on ihanasti toteuttanut Töölön Tilkkupajan taitava Soile. Kolmanneksi kerron, että kaikista maailman henkilöistä Kissa arvostaa tilkkuteoksiani ehkä kaikkein eniten. Tässäkin se makaa yhdellä tilkkupeitolla, nojaa toiseen, ja kaksi muuta on vielä lähietäisyydellä taiteltuina. Neljänneksi jaan tiedon (nimenomaan tiedon ): Kissa osoittaa arvostustaan peseytymällä – tilkkupeitolle vain suihkun kautta! Viidenneksi esittelen kaikkien aikojen ensimmäisen tekemäni tilkkupeiton. Sillä ei edes ole nimeä: Otin siitä kuvan, jotta voin jakaa siihen liittyviä juttuja Järvenpää

useampia tähtiä.

Kuva
Teillä on ehkä muistissakin, että työskentelytilanani toimii makuuhuoneen lattia. Leikkuroin lattialla ja sommittelen lattialla. Jos harsisin peittoni, tekisin myös sen lattialla. Lattia on kelvollinen työtila, mutta on siinä haittapuolensakin. Jos projekti on innostava ja kirjava ja leikkaan paljon, lattiatila täyttyy nopeasti. Siinä voi kyllä yhä leikellä, mutta sommittelukokeilut eivät onnistu, koska pinta-alaa ei vain ole. Tähtiblokkiprojektini on juuri sellainen! Otan esiin aina vain uusia tilkkuja ja kankaita, leikkaan tovin ja siirryn sitten taas ompelupöydän ääreen kokoamaan muutaman valmiin sakarablokin. Pari päivää sitten sain kuitenkin sommittelulattiankin esiin ja kokeilin, miltä useampi tähtiblokki näyttäisi pintana. Tällaiselta näyttäisi: Lattia oli juuri ennen sommitteluhetkeä tämän näköinen: Tuolikin oli poikkeuksellisesti tyhjä! Yleensä se peittyy kaikenlaisten röykkiöiden alle. Ehkä huomaatte myös, että kaappien päälliset ovat täynnä kangaspinoja… Puna

tulossa: bento box.

Kuva
Pussukoiden ompelemisen jälkeen rupean väistämättä kaipaamaan tilkkublokkiprojektia. Olen tehnyt niin monta tilkkupeittoa, että vaihtelun löytäminen alkaa käydä työlääksi. Sinnikkään tilkkutyökuvien katselemisen ja omien ideavarastojen perkaamisen jälkeen päädyin kokeilemaan tilkkumallia, joka tuntuu kulkevan nimellä Bento Box. Tilkkublokki on itse asiassa se samainen, joka tuntui omana toteutuksenani ensin kauhealta, mutta josta rakentui lopulta kivan näköinen tilkkupeitto ”Keisarinna Ramandu,” sillä erotuksella, että keskineliön ympärille ommellaan keskenään eri levyiset kaitaleet. Keskellä on 6” x 6” neliö. Sen ympärillä on vaihtelevan sävyinen, 1,5” levyinen kaitale, ja uloimpana on kierros batiikkipakkauksen 2,5” leveyteen leikattua kaitaletta. Ehkä olisin päätynyt toiseen malliin, ellei kaapissa olisi ollut kauan avaamattomana virunutta batiikkikaitalepakettia. Ompelin ensin koeblokin, jossa oli neljä täyttä kierrosta (tietenkään en käyttänyt batiikkikaitaleita vie

tilkkupeittoni uudessa kodissa.

Kuva
Minulta kysytään usein, missä oikein säilytän kaikkia valmistamiani tilkkuesineitä. Pussukkatehtaani toimii tehokkaasti, ja teen monta tilkkupeittoa vuodessa. Onneksi tilkkupeitotkaan eivät vie paljon tilaa! Yllättävän monta peittoa voi taitella vierassängyn jalkopäähän ilman että pino näyttää oudolta. Sohvien ja tuolien selkä- ja käsinojillekin peittoja voi asetella. Yksi peitto voi olla päiväpeitteenä ja toisen voi laskostaa jalkopäähän. Olen silti aina iloinen, kun ompelemani tilkkupeitto pääsee oikeaan kotiin eikä joudu enää olemaan minulla vain säilössä. Matkalla pohjoiseen -tilkkupeitolle kävi näin iloisesti! Tässä se odottaa jännittyneenä, että pääsisi tutustumaan uuteen omistajaansa: Ja tässä peitto venyttelee matkansa jälkeen ystäviemme Tuijan ja Keijon kotona. Ystäväni löysi Matkalla pohjoiseen -tilkkupeiton Instagram-päivityksestäni. Siellä oli käynnissä taustakappaleet-teema, johon jaoin kuvan juuri tämän peiton takakappaleesta. Se on tällainen: Jao

kokeiluja.

Kuva
Olen päällystänyt keittiön tuolit jo kahteen kertaan, ja nyt koitti kolmannen kerroksen aika, sillä edelliset päälliset olivat paikoitellen puhki. Päätin valita kankaan Eurokankaan valikoimasta, sillä en halunnut tutkia tilauskangastilkkuja ja sitten odottaa tuotetta ties miten pitkään. Canvas-kankaissa kivat kuviot olivat joko liian samanlaisia kuin edelliset, epäsopivan värisiä tai kuvioiltaan sellaisia, etten haluaisi istua niiden päälle. Marimekon pakkakankailta löytyi sopivan oloinen, jota ostin kokeeksi kahteen tuoliin. On niin vaikea kuvitella, miltä kangas näyttää istuimena! No, ei tarvitse kuvitella, vaan voi katsoa. Tällaiselta näyttää Siirtolapuutarha-kankaan jättikuosi istuimena: Jaoin kuvan myös Instagram-tililläni ja sain siihen melkein ennätysmäärän kommentteja. Ilmeisesti onnistuin valitsemaan kuosin niin, että päällystystyöni näyttää paremmalta kuin se onkaan! Päälliset kelpasivat hyvin myös Miehelle. Hän totesi jopa, että tuolille on helppo tähdätä ahteri,

salakähmäinen.

Kuva
Päivän sanoja miettiessäni käytin hyväksi myös Internetin syövereitä. Löysin esimerkiksi virallisiakin päivän sana –tahoja, ja erästäkin selaillessani törmäsin englanninkieliseen sanaan ”clandestine”. Sana tuo minulle vääjäämättä mielleyhtymän sanaan ”chandelier” (kristallikruunu), joten se on mielenkiintoisesti ristiriidassa todellisen merkityksensä ”salainen, salakähmäinen” kanssa. Päivän sana –mainintaan liitettiin selityksen lisäksi esimerkkivirke “The CIA maintains clandestine operations in many countries.” – suomeksi: "CIA:lla on salaisia operaatioita useassa maassa". Voisiko salainen operaatio meidänkin kielessämme olla salakähmäinen operaatio? Joulun alla itse kullakin on salaisia operaatioita, kun lahjat täytyy pitää salassa, mutta minulla oli sellainen – tai oikeastaan jopa tuollainen salakähmäinen operaatio myös vuoden 2012 syksyllä, kun ompelin Miehelle syntymäpäivälahjaa. Tässä kirjoituksessani kerron, millaisilla menetelmillä toteutin tuon tilkkutyö

nähdä vaivaa.

Kuva
Itsenäisyyspäivänä sytytän kynttilät ikkunalle ja muistelen äitiä, jonka poismenosta on reilu vuosi. Hän tykkäsi kynttilöistä ja jouluvaloista. Hänen lempparinsa oli punainen valotähtiketju, jonka ostin ensin itselleni, sitten annoin hänelle (koska hän ihaili sitä niin kovasti), ja joka on nyt minulla taas. Äiti nautti joulun odotuksesta! Sen sijaan siitä hän ei nauttinut, jos hänelle hiukankin tuli olo, että hän on vaivaksi. Montakohan kertaa kuulin hänen sanovan: ”Tästä on ollu sulle niin vaivaa” tai ”Kyllä sä oot sitten nähny vaivaa”? Vaivan näkeminen oli hänelle niin ongelmallista, että Mies kehitti vastapainoksi termin ”minimivaivan periaate”. Jos äitini esimerkiksi ruokapöydässä mainitsi jotain vaivannäöstämme, niin Mies kiirehti selittämään, että olimme kyllä tehneet kaiken minimivaivan periaatteella. Silloin äitiä jo rupesi naurattamaan. Tilkkutöitäni äiti ihmetteli aina, miten jaksoinkin nähdä niiden eteen niin paljon vaivaa. Itse hän oli aikoinaan kutonut (neulonut)

uusi tyynynpäällinen / new pillow cover – Hys!

Kuva
Ompelin vihdoinkin valmiiksi tyynynpäällisen valmiiksi tikatusta tilkkupinnasta, jonka sain uusiseelantilaiselta tilkkuystävältäni Liziltä vuoden 2015 jouluna. Tässä siis Hys! -tyynynpäällinen. At last I brought myself to sew a pillow cover from the lovely quilted surface that I got from my quilting friend Liz from New Zealand for Christmas 2015. Introducing the Hys! pillow case (”hys” is ”shush” in Finnish, and her blog is/was called Shush! I’m quilting ). Keskeneräinen, tai siis kokonaan aloittamaton projektini on vaivannut minua jo pitkään, sillä muistan hyvin tähän liittyvän lupaukseni. Tai siis eihän se ollut edes lupaus, vaan peräti vannoin ompelevani hänen tilkkupinnastaan upean tyynyn. No, tyynystä tulikin upea, kiitos hänen käsityölleen, ja myös on upeaa, että sain projektin vihdoinkin päätökseen! The work in progress, or rather, the work never started has bothered me a long time because I do remember the promise I made related to this. Actually, it was not even

erilaista kuusikulmioista.

Kuva
English Paper Piecing, EPP eli paperimallineen avulla ompeleminen ei ole mieluisin juttuni, mutta harrastin sitä kesälomalla, ompelukoneeton kun olin. Minulla oli mukana pieni paperikassillinen jäännötilkkuja, ja kun olin leikannut niistä tarpeeksi ”fussy cut” –paloja päädyin toteuttamaan ihan vain kaikenlaisia kuusikulmioita. Minulla oli käytössä oikea kuusikulmiomalline, jonka avulla pystyin piirtämään EPP-pahvit, ja jonka avulla myös tilkkupalojen leikkaaminen ja kohdistaminen onnistui helposti. Pahvimateriaalina minulla toimi pussilakanapakkauksen kovikekartonki. Se oli juuri sopivan paksuista! Pääsin hiukan kärryille siitä, miksi toiset innostuvat EPP-ompelusta. Itsekin ompelin aika paljon useampia kuusikulmioita kuin olisin alkuun uskonut. Kotiin palattuani päätin toteuttaa sellaisen kuusikulmiojutun, jossa palat eivät ole aivan kiinni toisissaan, vaan jossa niiden välissä on selvästi erottuva, taustakankaan muodostama kehys. Tutustuin netistä löytyviin ohjeisiin, joiss