nämä tekisin uudelleenkin.

Tilitin edellisessä blogipostauksessani tilkkutöistä, joista olen saanut kystä kyllä. Tänään puolestani kerron, mitkä kolme jo toteuttamaani tilkkutyötä tekisin mielelläni uudelleenkin, eri väreistä vain.

Aivan ensimmäiseksi: Ruoho on vihreämpää –tilkkupeitto. Harkitsinkin, että olisin tehnyt siitä toisinnon juuri ennen kuin rupesin tekemään uutta hanhi-neliöblokkia. En vain vielä ollut keksinyt, mitä värejä käyttäisin. Vaaleanpunaista ja harmaata? Keltaista ja oranssia? Vaalealla pohjalla kuten aiemmin, vai valitsisinko tummanpuhuvan aitauksen?



Tykkäisin ehkä tehdä myös uuden Täplikästä menoa –peiton. Minulle teki hyvää sommitella ihan vain neliöitä ja niille ympyröitä. Peitosta voisi tehdä vaikka muotikuviopainotteisen, tai ympyröillä voisi seikkailla pelkkiä kissoja.

Keisarinna Ramandu –tilkkupeitto.


Olen tehnytkin saman mallin uudelleen: Pehmeää ja possunpunaa –lapsenpeitto on samanlaisista tilkkublokeista koottu. Punaisen ja vaihtelevanväristen sekä pinkin ja vihreän yhdistelmän lisäksi olisi kiinnostava kokeilla vaikka oranssia keskineliötä sinisillä kaitaleilla ympäröityinä.

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Sinun blogisi on edelleen minun ehdoton suosikkini. Olen saanut paljon hyviä ohjeita ja olen niistä kiitollinen. Kirjoitustyylisi on positiivista ja mukavaa luettavaa. Ennenkaikkea työsi ovat upeita. Niistä on vaikea nostaa yhtä hyvää esiin mutta ehkä keisarinna peittosssa on edelleen sitä jotain, joka minua sykähdyttää. Oletko koskaan ajatellut kirjoittaa kirjaa, sinun taidoillasi se kyllä onnistuisi!
Tilkunviilaaja sanoi…
Voi kiitos, anonyymi! Olipa ihana kommentti!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ikuisuusprojekti on valmis.