sinisistä tilkuista.

Tein Helsingin tilkkukilta Syyringin sivustolle koosteen Tilkut piknikillä –näyttelyn töistä, tai niistä joista Lea P lähetti minulle kuvat.

Huomasin jälleen kerran, että tykkään tilkkuneliöistä. Maijan ompelema Kutulampi-tilkkupeitto näytti niin mieluisalta, että kokeilin tehdä samanlaisen tilkkublokin. Varmasti Maija olisi kertonut minulle tilkkublokin mitat, mutta en malttanut ruveta kyselemään, vaan kokeilin ompelemalla. Arvasin mitat ensimmäiseen yritykseen (vasemmanpuoleinen ”neliö”).


Epäonnistunut neliö eli siis suorakaide auttoi minua kuitenkin päättelemään mitat, joilla syntyi neliö (oikeanpuoleinen neliö) eli siis tavoittelemani tilkkublokki.

Kaitaleet ovat kaikki 5cm leveitä ja keskellä olevat palat noin 8.75cm korkeat. Keskiön voi ommella vaikka kahdesta yhdeksänsenttisestä kaitaleesta ja muotoilla sitten neliöksi. Loput palat voi leikata myös yhdeksänsenttisiksi ja valmiin palan taas tasoittaa neliöksi.

Neliö on valmiina noin 16cm kanttiinsa. Ei ole auringontarkkaa, mutta näilläkin mitoilla se syntyi.

Maija oli käyttänyt vihreitä tilkkuja, mutta minä etsin esiin siniset kankaat, etten olisi täysin matkimislinjalla.


Olen viime päivät leikannut ruskeita ja pinkkejä paloja isoista kankaista ja ommellut niitä, mutta rupesin yhtäkkiä kaipaamaan jäännöspalatilkkuprojektia. Toteutan tätä projektia ainakin hetken ja jatkan sitten taas ruskea-pinkin parissa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ikuisuusprojekti on valmis.