tilkkutyötä solmioista.

Sain hillityksi käden väpätystä sen verran, että sain kelvollisia kuvia solmiokangasblokeista. (Kerroin tässä "kantit kohdilleen" -postauksessa, etten voinutkaan näyttää solmiotyön edistymisestä yhtään kuvaa, koska ne tärähtivät jokainen.)


Kuvassa vasemmalla ylempänä ensimmäinen valmiin kokoinen blokki, jossa on keskellä leijonan kuva ja seuraavassa kaitalekerroksessa Lions-solmiota. Oikealla ylhäällä on minusta aika hieno blokki, lähinnä tuon ulomman vinoraitakaitaleen takia.

Alemmassa blokissa näkyy, että valitsin osaan blokeista keltaisen keskustan. Tässä blokissa on kakkoskerroksena ärtsyn raidallista solmiokangasta, joka tuo blokkiin vähän tähtimäistä kuviota.

Sitten jatkoin kivaan vinoraitablokkiin vielä yhden kierroksen:


Pihistelin kaitaleiden leveyden kanssa ja jouduinkin sitten ompelemaan toisen samanlaisen kaitaleen ensimmäisen viereen, että blokista tulisi riittävän iso.

Näitä on kyllä hauska tehdä!

Kaitaleita on nopea leikata ja koska minulla on sattumoisin valtava valikoima erilaisia solmioita, blokkeja on todella kiva sommitella!

Päätin jo pari sisintä kaitalekierrosta ommeltuani, että miettisin väriyhdistelmiä hieman per blokki enkä poimisi vain summamutikassa seuraavaa kierrosta. Mitään tarkkoja sääntöjä en ole kehittänyt, mutta katson vähän, että värit sointuisivat jotenkin.

Kommentit

Tiinatei sanoi…
Hyvälle näyttää! Oli mukava tavata sinua Imatralla!
Schulz Family sanoi…
The ties look amazing all patched together.
Lea P sanoi…
Hienolta näyttää, hirvittää vaan tuon liukkaan materiaalin käyttäytyminen ommellessa. Onko siihen kikkakolmosia etteivät liukastele minne sattuu.
Taidan saada vastaukseksi nuppineulat, eli turhia taidan kysellä.
Tilkunviilaaja sanoi…
Nuppineulat - ihan kuin Lea P arvelikin. Ompelen nämä ohuen ohuelle vanulle, joka on tosi armeliasta! Saumojen ei tarvitse olla kovin ihmeellisen suoria ja silti ne pystyy silittämään niin, että lopputulos on litteä. Eli kokeilemaan vain! Etukäteishirvitys on turhaa!
hei, olit ollut Imatralla? voihan harmi, ettemme tapaa siellä, sillä minä lennän Suomeen lauantaina ja menemme Imatralle. Nuo kravattityösi ovat hienoja. Tiedän miten hankala niitä on käsitellä, kun tein yhden iltalaukun naapurilleni, hänen miehensä vanhoista kravateista. Se oli vähän sellainen kuolinmuisto, kun mies menehtyi niin äkkiä ja niin nuorena. Mutta vanun kanssa tikkaaminen on hyvä idea. Hienoja töitä taas sinulta.
Liz sanoi…
Oh it's the ties! I was wondering what you were going to do with them. This is a great idea! They look awesome. Were they awful to sew, or are they lovely good quality silk and a dream to sew together? ;-)
Irma sanoi…
Kiva idea sinulla ehdottaa Marlelle juttua Tilkkulehteen, siihen olisi mukava saada jonkinlainen ohje pienestä kukkarosta kuten nuo koirat:)
Tilkkureppu sanoi…
Hienolta näyttää ja tulossa on kaunis peitto!
Muakin hirvittää tuo materiaalin liukkaus, mutta vanun kanssa tikkaus ja nuppineulat on siihen varmaan hyvä apu.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.