puolet tikattu. ruusuja ja risuja.

Toinen musta-valko-harmaista tilkkupinnoista pääsi eilen tikkauspöydälle asti. Yksi kommentoija ehdotti punaisia tikkauksia, mutta ainakin aloitin mustilla. Voi olla, että puolet tikattuani lisään pari punaista tikkausriviä näiden jatkoksi.


Aloitan pienissäkin töissä tikkauksen keskeltä. Silloin on pienempi mahdollisuus, että tilkkupinnan alla olevat kerrokset kääntyilevät vinoon tikkauksen edetessä.

Musta tikkauslanka sopii tähän hyvin, mutta ei näytä sen kummemmalta kuin tavallinen ompelulanka. Ehkä tarkkaan katsoen huomaa kauniimman kiillon. En usko ostavani toista rullaa erikoislankaa mustana, vaan mustaa tikkausta tarvitessani käytän tavallista lankaa.


Tikkaan ompeleen ylhäältä alas, jätän neulan työhön ja teen 90 asteen käännöksen. Kolme pistoa (tähän valitsemani pituisia pistoja tietysti), pysähdys, jälleen 90 asteen käännös ja ommel takaisin alhaalta ylös. Paininjalan leveyden etäisyydellä edellisestä ompeleesta.


Lankaa ei tarvitse katkaista kuin ihan reunassa.

Kiitän uutta ompelukonettani 


Uusi ompelukoneeni Husqvarna Viking Sapphire 960Q tekee vielä niin, että se nostaa pysähtyessäni automaattisesti paininjalan ylös. Kun neula jää ala-asentoon, olen valmis kääntymään hallitusti.

Pysähdyn myös välillä kesken ompeleen ja suoristan tikattavat pinnat. Alemmat kerrokset hiipivät kummallisesti mutkalle, ellen pidä varaani, mutta suoristaminen estää ongelmat.

Moitin uutta ompelukonettani 


Koneeni käyttöohje ja esitekin hehkuttavat lankavahtia. Esite lupasi peräti, ”ettei alalanka enää koskaan lopu kesken ompelun”. Eihän sellainen oikeasti ole mahdollista – puolassa pitäisi silloin olla loputtomasti lankaa. Mutta koneen pitäisi toimia näin: ”Kun lanka on loppumassa puolasta, kone pysähtyy, ja näytölle tulee ponnahdusviesti. Voit jatkaa ompelua sulkematta ponnahdusikkunaa siihen saakka, kun lanka loppuu kokonaan.”

Tietysti on hyvä, että kone varoittaa alalangan olevan vähissä. Niin monta kertaa olen posotellut vanhalla koneellani piiitkiä pätkiä ilman alalankaa! Mutta kukkua on, että uudella koneella voisin jatkaa ompelua huomautuksen saatuani. Tai voin kyllä jatkaa ompelua, mutta jostain syystä alalanka menettää sopivan kireytensä ja ompeleesta tulee sutta.

Jatkan harjoituksia ja raportoin kokemuksistani lisää myöhemmin.

*** korjaus 25.01.2014 ***
Huomasin toimineeni väärin! Nyt kun toimin täsmälleen käyttöohjeiden mukaisesti, en joudu moittimaan koneeni tikkiä edes alalangan ollessa loppumaisillaan.

Kommentit

Rva Pioni sanoi…
Oi miten mukava kun kerrot tuosta tikkauksesta.
Voisin lähteä kokeilemaan jonkun pienen jutun.
Ihan vain kokeillakseni.
Kvilttaaja sanoi…
Outoa, jos alalangan kireys muuttuu varoituksen jälkeen. Pirauta myyjälle, kone voi vaatia säätämistä. Mun Pfaffissa tuli näytölle puolan kuva, kun alalanka lähestyi loppua. Hyvin toimi siinä ja kaipaan ominaisuutta. Olisi aivan kamalaa, jos koneen jalka nousisi ylös kun pysähtyy. Tulisin hulluksi.
*VEKKI* sanoi…
Kivan näköinen tuo tikkaus. Mun Brother ilmoittaa myös puolan kuvalla koska alalanka loppumassa. Janome 7700 ei mitään ilmoitusta ja se on raivostuttavaa. Toisaalta en varmaan osaisi käyttää jos jalka nousisi ylös. Eikö silloin kankaat liiku alla väärään kohtaan.
Mari sanoi…
Tiheä tikkaus näyttää hyvältä ja sitoo hyvin yhteen pienistä paloista tehtyä pintaa. Oletko kokeillut onko koneellasi valmista "kiemuratikkausta"? Tiheät aaltokuviot olisivat myös varmasti edukseen tällaisella pinnalla.
Tiinatei sanoi…
Tyylikäs tilkkupinta! Suorat tikkaukset tekevät pinnasta jämäkän näköisen, sopii hyvin kokonaisuuteen. Minullakin on tuo lankavahti Pfaffissani, ja ommel pelittää kyllä ihan hyvin ilmoituksen jälkeenkin. Viimeisiä alalangan loppuja vahdin sitten läpinäkyvän kannen läpi. Lankavahdin hyöty on kyllä puolinaista, jos se käyttäytyy kuvaamallasi tavalla.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.