ompelin pussukan tilkuista.

Tilkkupussukka on nimeltään Kiemurantti – keksimme tämän yhdessä Tyttären kanssa. Minulla oli ensin ehdotuksena Kimurantti, mutta se herätti liian kielteisen mielleyhtymän, niin hän keksi tämän nimen.


Eipä ole vetoketjun vetimessä lenksua vielä. No, siitä viis, otin valmistujaiskuvat illan viimeisessä valossa eilen, Syyringin kiltaillasta kotiuduttuani. En ehtinyt edes lenksua ommella, oli niin kiire saada kuvat kameraan.


Valmiin pussukan mitat
  • Leveys yläreunassa noin 24cm
  • Korkeus noin 19cm
  • Pohjan leveys noin 9cm.
Punaiset vuorikappaleet ovat yhdestä palasta.


Sisätasku on leveä ja melkein koko pussukan korkuinen. Siinä on vaaleampi kaitalepala, muuten se on samaa kangasta kuin vuori.

Valmiit, jäännöspalalaatikosta yllätyksekseni löytämäni tilkkukaitalepalat päätyivät pohjan puolelle. Ei haittaa mitään!


Syyringin kiltaillassa oli eilen kankaidenvaihtotori, johon olin oikein valmistautunut. Olin tyytyväinen lopputulokseen: takaisin tullessani minulla oli vähemmän kankaita kuin lähtiessäni ja lisäksi minulla oli muutama euro enemmän ja yksi minulle tarpeeton lehti vähemmän. Kaikki kolme tilkkupinoa/-pussia saivat uuden omistajan, sekin oli hyvä.

Nyt minulla ei sitten olekaan kätevää tekosyytä järjestää blogiarvontaa. Joskus toiste sitten!

Kommentit

Tilkkureppu sanoi…
Tuli kiva pussukka ja kiva nimi sillä!
Kvilttaaja sanoi…
Kivaa, että sait kankaasi kiertoon eilen, kun olit tehnyt niin hienot valmistelut. Pussukkasi on oikein kiva.
Marle sanoi…
Hyvä, kaunis ja tomakka pussukka!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.