ohje: näin ompelen kolmio-neliöt.

Ompelen kahdesta kolmiosta muodostuvan neliön (HST, half-square triangle) aina samalla tavalla. Opin systeemin vuonna 2002 Judy Hooworthin ja Margaret Rolfen kirjasta Spectacular Scraps – A Simple Approach to Stunning Quilts. Kirjassa menetelmän hyväksi puoleksi mainitaan, että se on kankaankulutusmielessä taloudellinen. Tuolloin minulla oli vaatimaton kangasvarasto, joten menetelmä vetosi minuun.

Ompelen kahdesta kolmiosta muodostuvan neliön näin.

1. Leikkaan kankaista haluamani kokoisia neliöitä.

2. Valitsen kangasparit ja piirrän vaaleamman nurjalle puolelle viivan kulmasta kulmaan esimerkiksi lyijykynällä.

3. Asetan kangasparin neliöt tarkasti päällekkäin, oikea puoli oikeaa vasten.

4. Ompelen sauman neliöiden poikki, paininjalan reuna piirretyn viivan mukaisesti.

5. Ompelen toisen sauman, toiseen suuntaan neliöiden poikki, taas paininjalan reuna piirretyn viivan mukaisesti.


Kuvassa on neliöitä, joiden poikkisaumat olen ommellut. Yleensä teen useamman kappaleen kerralla, eli merkitsen ja asettelen useamman neliön ja ompelen poikkisaumat sitten ketjussa.

6. Leikkaan neliöt halki piirtämääni viivaa pitkin. Yhdestä neliöparista syntyy siis kaksi samanlaista kolmio-neliötä, jotka tietysti ovat hieman pienempiä kuin alkuperäiset kangasneliöt.


7. Leikkaan vielä kolmioiden kärjet tylpiksi, siis ompeleiden kohdalta (en tietenkään tylpistä suoraa kulmaa):


Lopuksi silitän saumanvarat tummemman kolmion puolelle.


Pidän tästä menetelmästä, koska:
  • neliöitä on paljon yksinkertaisempi leikata kuin kolmioita
  • yhdellä ompelukerralla (vaikka surautankin kaksi ommelta per neliö) syntyy kaksi valmista kappaletta.
  • kolmioiden yhdistyssauma on helppo ommella venymättä, vaikka ompelenkin täysvinoon
  • lopputuloksena syntyvät neliöt ovat hyvin tasaisia, säntillisiä neliöitä.
Kissan mielestä lepääminen on kyllä paljon mukavampaa kuin esimerkiksi kolmio-neliöiden ompeleminen:

Kommentit

Kvilttaaja sanoi…
Hyvä ohje. Tuolla tekniikalla tulee todella siistiä, mutta valitettavasti kaikkiin töihin ei tuo tekniikka käy, vaan täytyy ommella niitä vinoon leikattuja saumojakin. Mulla on tuosta vähän pidemmälle viety lentävien hanhien ohje, jota en ole itse vielä kokeillut, mutta sillä tuli kertakaikkisen siistit hanhet.
Eija sanoi…
Olen myös joskus kokeillut tuota tekniikkaa. Ihana kuva kissastasi :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.