valmista. palkintopussukka.

Olen loppuviikon ajan leikellyt joulukankaistani erilaisia lasinalusten osia sekä myös ommellut niitä kokoon. Neljä lasinalusta sain jo valmiiksikin. Tässä valmiit "Miukaiset"-lasinaluset:


Seuraavaa lasinalusta pukkaa:


(Miten niin olenko mieltynyt kissa-aiheisiin joulukankaisiin?)

Huolenaiheenani on lasinalusiin tarvitsemani vanu. Paras liimavanu loppui kokonaan ja toiseksi parasta (jota joudun käyttämään kaksi kerrosta) vanua on jäljellä vain vähän. Ei tarpeeksi nyt leikkaamiini lasinalusiin. Pitäisi tilata lisää, mutta vanun odotteluun kuluu sitten aikaa, ja minä olen kärsimätön!

Tilkkuystäväni Lea myi minulle kaksipuoleista liimavanua, jota hän itse ei tarvinnut, mutta minä en saa sitä liimautumaan kankaisiini! Luulin/muistin, että se olisi silitettävää liimavanua, mutta se ei kiinnittynyt. Paksuudeltaan se olisi täydellistä.

Täytyy varmaan rimpauttaa Lealle ja kysyä vinkkiä. Muussa tapauksessa täytyy siirtyä mukavasta liimavanun käytöstä epämukavaan ja työvoimaani paljon enemmän vaativaan tavallisen vanun käyttämiseen. Niin, ja täytyy tilata lisää liimavanua. Se ehtinee saapua ennen kuin taas teen valtavan määrän lasinalusia.

Voittopussukat

Lupasin ennen tilkkutyöpaljastus-postaustani, että sunnuntaina paljastaisin myös, mitä blogiarvontani onnekkaat voittajat voittavat. Ehkä luulitte minun laillani, että olisin paljastanut asian viime sunnuntaina.

Tänäänkin on sunnuntai, joten kerron mitä tiiti66 voitti. Tiiti saa aika pitkän aikaa sitten valmistamani meikkipussukan, jonka nimeksi olen antanut "Pinkihtävä".

Olen tehnyt mallilla vain yhden pussukan, koska tämä oli lievästi sanottuna työläs tehdä. "Kaavan" sain Tyttären yhdestä pussukasta ja tekniikan keksin itse.

Nyt esittelen loisteliaita kamerankäyttötaitojani!

Minun piti ottaa esittelykuva aamulla, matkalla kotiovelta autolle. Poikkesin nopeasti puutarhasohvan luo näppäämään pari edustavaa kuvaa Pinkihtävästä. Edustavaa! Hah! Ensimmäinen yritys on kuin olisin kuvannut pussukan yöllä – eli ei mitään parannusta normaaliin pimeystilaan verrattuna. (Unohdin, että salamatila oli päällä.)


Seuraavat kaksi yritystä ovat väriltään hyvät, mutta kumpikin on epätarkka. Tässä parempi otoksistani. Enkä ottanut enempää kuvia!


Megin voittopussukka on vielä tietymätön. Löysin pussukkavarastoistani vain eriskummallisen näköisen "Kumma"-pussukan, mutta sitä en kehtaa kutsua voitoksi, sen saaminen olisi ennemminkin häviö. Joten paljastan toisen voittopussukan myöhemmin.

Kommentit

Marle sanoi…
Jaaha, täällä ollaan jo kovin jouluisissa tunnelmissa. Minä ostin Lealta yksipuolista liimavanua ja liima tarttuu todella hyvin! Jouduin oikein repimällä repimään sitä irti, kun holtittomasti kiinnnitin väärään kankaaseen. Söpön pussukan voittaja saa.
Lea P sanoi…
Onneksi edes toiselle ostajalle tuli oikeaa tavaraa myytyä, täytynee ostaa se epäkurantti takaisin. Jospa se sinulle tullut onkin vain tukihuopaa, en ollut testannut sen liimausominaisuuksia.
Tilkunviilaaja sanoi…
En moiti Lean vanua, ihmettelen vain, pitäisikö se kiinnittää jotenkin tietyllä tavalla. Vanu tuntuu kiinnittämättömänäkin tosi tahmealta. Ihme juttu!
Tiinatei sanoi…
Pussukkasi on oikea söpöläinen! Minä olen noiden liimavanujen yms. kanssa välillä ihmeissäni. Kantapään kautta olen yrittänyt opetella, ei aina se parhain keino.
tarja rakel sanoi…
Kivoja lasinalustoja. Tuo kitaratyö on myös upea.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ikuisuusprojekti on valmis.