laukku (ja seinävaate)

Jos oikein pinnistän mielikuvitusta, näen mielessäni, miltä puna-oranssi laukku saattaa kenties valmiina näyttää.

Viimeksi kirjoittaessani valmiina oli raidallisia paloja, ja olin valinnut paloille oheiskankaan. Eilen pääsin yhdistelemään paloja ja kaitaleita.

Ensin yhdistin palat (valmiina 9cm x 9cm) taustakangaskaitaleeseen (3.5cm leveä).


Yhdistin palat edelleen, joka toisessa taustakangasta oli ylhäällä, joka toisessa alhaalla.


Näin syntyneeseen riviin lisättiin pitkä taustakangaskaitale toiseen reunaan. Se on laukun yläreuna.


Kaitaleettomaan reunaan yhdistin leveän taustakangaskaitaleen (12 cm leveä).


Tällaisia paloja minulla on nyt kaksi. (Raidallisia paloja syntyi paljon enemmän kuin käytin tähän laukkuun. Ensin aioin tehdä raitapaloista korinpohjakuviota, mutta tulos näytti liian kirjavalta. Keksin tämän limi-lomi-rivin eräänä iltana juuri ennen nukahtamistani. Mielestäni toimii hyvin.)

Olen välillä aivan tiivis (siis tyhmä) ja teen sinnikkäästi väärin. Eilen olin esimerkiksi siinä luulossa, että laukun leveysmittaan (minulla on summittainen kaava) riittää neljä raitapalaa. No hei, ei tietenkään riittänyt, vaan vaadittiin viisi, ja lisäksi vähän muuta kaitaletta. Jouduin siis lisäämään paikkapalan järjestelmällisesti toteuttamaani siistiin palaan. Onneksi tilkkutyön kuuluukin muodostua paloista.

Sokeri pohjalla?

Joulupalloilua-työ pääsi eilen illalla olkkarin seinälle. Kyllä on komea. Paitsi että ei koskaan voi olla tyytyväinen (miksei, oi miksei): olisi pitänyt tehdä keppikuja myös alas, jotta sinne olisi voinut laittaa toisen kepin pitämään reunan suorana.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ikuisuusprojekti on valmis.