Thursday, 24 July 2014

vähäjärkisyyttä/säästäväisyyttä.

Traktorinjälkeä muistuttava tilkkublokki tasoitetaan epämääräisen muotoisesta neliöksi, ja niinpä siinä tuoksinassa jää paljon hukkapaloja. Osa paloista on aika isojakin.

Kirjoitin tuossa postauksessa, etten harmittelisi asiaa, vaan keskittyisin muuhun, mutta enpä voinut olla ajattelematta. Ennen kuin huomasin, olin ommellut pari jäännöspykäriviä yhteen siinä toivossa, että saisin näin syntyneestä pinnasta leikatuksi vaikka neliöitä.


Näistähän voi leikata vaikka ja mitä!

Tai siis yhden 9cm korkean ja vaihtelevan mittaisen palan sekä kaksi 4cm leveää pätkäpalaa.


Mutta nämä kun ompelee sopivasti yhteen, syntyy niin monimutkainen tilkkupinta, että ensikertalainen ihmettelee, miten sellainen on oikein syntynyt! Ja että miten ollenkaan sellaisen osaa ommella! (Ja edistynyt harrastaja miettii, eikö tekijä osaa sovittaa saumoja kohdalleen tuon paremmin.)

Jäännöspalaa jää nyt huomattavasti vähemmän, ja kaikki niin pientä, että minäkin pystyn surutta heittämään tuollaiset roskakoriin.

Silti, tällainen toiminta osoittaa mieluummin vähäjärkisyyttä kuin säästäväisyyttä. Ihmisellä on paikat täynnä isompiakin kankaita ja myös jäännöspaloja, ja ihminen silti pyrkii leikkaamaan ja ompelemaan tällaisia nököjä! Voisi sitä aikansa käyttää tehokkaamminkin!

Tuesday, 22 July 2014

vastauksia joihinkin kommentteihin.

Kiitos kaikille kommentoijille! Ilahduin, että niin moni tykkäsi esimerkiksi leijuvista neliöistäni ja jätti kivan kommentin!

Tilkku ja Tilkku kysyi, minkä kokoinen on leijuvien neliöiden neliö, joka muodostuu keskusneliöstä, tummista nurkista ja sivusuikaleista.

Se on 27,5cm x 27,5cm. En tiedä, haluaako hän tietää koon, jotta voi arvioida valmiin peiton kokoa, vai jotta voisi mitoittaa ”tilkkublokin”. Minä en osannut ommella tilkkupintaa neliöistä, vaan tein aina yhden rivin valmiiksi ja ompelin rivit yhteen.

Tässä postauksessa näkyy, että tosiaan kokoan pintaa rivi kerrallaan.

Mari Ohenoja-Miettinen antoi kiinnostavan vinkin isojen palojen leikkaamiseen: ”Itse leikkaan suuret kangaspalat olohuoneen maton päällä käyttäen suoraa reunaa viivaimena.” Hmm, varmaan toimisi paremmin kuin minun ähräämiseni yleensä. Täytyy kokeilla!

Poutapilvi näki leijuvien neliöiden taustakappaleen poikkiraidassa kedon poikki kulkevan polun. Tämä oli kiva huomio!

Irma kommentoi leijuvissa neliöissä olevia rohkean värisiä kankaita. Minun on tosiaan helppo valita värejä ja kuoseja, koska en ole valintojeni suhteen lainkaan analyyttinen! Sarah Fielke kiteyttää oman kangasvalintaperiaatteensa kirjassaan Iso ilo pienistä tilkuista näin: ”Muista, että työssä on oltava värien, kuvioiden ja sävyjen vaihtelua, jos haluat siihen liikettä ja luonnetta”. Olen hänen kanssaan samaa mieltä!

Noudatan silti tosi yksinkertaista värioppia, eli valitsen yleensä kaksi väriä ja ehkä yhden neutraalin värin. (Tulkitsen sanaa ”väri” kyllä aika joustavasti. Väriopistani tarkemmin tässä postauksessa.

Kangastuksia kertoi hiljattain oivaltaneensa, että reunakaitale voi olla muutakin kuin yhdestä kankaasta leikattu pala. Niinpä – viimeistään Soilelta lainaamani Sunny Steinkuhlerin kirja Blocks, Borders, Quilts! todisti tämän. Koko kirja oli omistettu erilaisille kehysideoille!


Jostain luin, että ”moderneille” tilkkutöille on ominaista, ettei niissä ole kehyksiä, ja että kehystetyt työt näyttävät ”perinteisiltä”. No ehkä tällainenkin peukalosääntö toimii, mutta minusta moderni työ näyttää modernilta, vaikka siinä olisi kehys. Ja kehys on siitä hyvä, että työn voi suoristaa ilman, että blokkeja tarvitsee kaventaa. Silmä ei huomaa leveysvaihtelua kehyskaitaleessa, mutta blokeissa se näkyisi. Minä en osaa tehdä auringontarkkoja blokkeja, joten turvaudun piilottamaan mittavaihtelut kehyksiini.


(Kuvissa esiintyvät henkilöt ja hahmot eivät liity postauksen tekstiin.)

Sunday, 20 July 2014

sain tilkkupeitonkin valmiiksi!

Kuusten kuiske –nimen saanut tilkkupeitto on valmis! Naapurin jasmiini (tai jasmike) on peitolleni komea tausta.


Ompelin tilkkupeiton ”geometrisistä tilkkublokeista” ja ompelin niiden ympärille mielestäni kekseliään, katkoviivamaisen kehyksen. Vähän kuin olisi silkkinauhaa pujotettu tuohon, tai vedetty megahyperpaksulla langalla etupistoja. Voin kehua tätä kekseliääksi, sillä ei ollut minun ideani. Löysin tämän tilkkuystävältäni Soilelta lainaamastani kirjasta, joka oli täynnä kehysideoita.


Peiton värejä on mahdoton säätää kuntoon, mutta kyllä kai näistä kuvista saa jonkunlaisen käsityksen myös värityksestä.


Lähikuvassa jokunen kangas näyttää suunnilleen sen väriseltä kuin oikeassa elämässäkin.

Leikkasin kehystä varten paloja, joista muutamia jäi käyttämättä. Hyödynsin ne taustakappaleen elävöittämiseen.


Tausta on aika eleetön, sillä löysin kaksi isoa, yksiväristä kangaspalaa varastoistani. (Ihme!) Toinen paloista on ollut minulla varmaan 20 vuotta aika kauan, enkä muista lainkaan, mistä sen edes sain. En ole itse ostanut yksivärisiä kankaita melkein koskaan.


Blokkien teossakin taisi tulla joku erhe, koska minulla näyttää olleen blokkikankaisiakin jäännöspaloja.

Ripustin Kuusten kuiske –tilkkupeittoni pyykkinarulle siinä toivossa, että saisin siitä suoremman näköisen ja aidomman värisen kuvan. Katsokaa itse, onnistuinko.


Ai miten päädyin geometrisistä tilkkublokeista kuusten kuiskeeseen? No, kun tilkkupeittoni alkoi olla valmis, uhrasin muutaman tuokion sen nimen keksimiseen. Ensin ei tullut yhtään ajatusta mieleen. Siis ei yhtään. Sitten ajattelin, että peitossa on vihreää ja violettia. Vihreää ja violettia. Siitä tuli sentään mieleeni Jukka Kuoppamäen ikivihreä biisi ”Sininen ja valkoinen”. Muistan sen sanat ulkoa ja mietin, löytyisikö sanoituksesta lausahdus tai edes yksi sana, jota voisi käyttää tälle nimenä. Löytyi.

Jotain muutakin on löytynyt, nimittäin sijoituspaikka Kuusten kuiske –tilkkupeitolle. Mies tarvitsee sohvan yläpuolelle akustisen elementin, jollaisena tilkkutyö toimii hyvin. Huone on alle vuosi sitten remontoitu ja tapetoitu ja sohvan takana oleva seinä on tapetista huolimatta kaljun näköinen. Akustinen tai ei, seinävaate puolustaa joka tapauksessa paikkaansa.


Peiton värit sointuvat oikein hyvin sohvan takana olevaan tapettiin, mutta yllättäen myös ihanaan kukkatapettiin, jota on yhdellä seinällä. Kuvasta ei ehkä huomaa sitä, mutta kyllä, hyvin sointuvat suorakaiteet kukkakuvioihin. Kuusten kuiske sai siis kodin meiltä!

Hmm.. vieläkö olisi joku huone, mihin voisi sijoittaa tilkkupeiton tai seinävaatteen..?

Töölön Tilkkupajan Soile oli näpsinyt oman peittonsa valmistujaiskuvia Eduskuntatalon portailla. Itse tyydyin omiin kulahtaneisiin betonirappusiimme.


Reunakanttiin valikoitui musta, harmaapilkullinen kangas. Halusin reunojen erottuvan vähän, mutta en liikaa.


Kuusten kuiske -tilkkupeitto on kooltaan noin 174 cm x 199 cm - neliömäisempi siis kuin tilkkupeittoni yleensä. Tästä nyt sattui tulemaan juuri tämän kokoinen! En kovin tarkasti suunnittele mittoja.

Ompelin ja yhdistin blokit koneella, ja Töölön Tilkkupaja toteutti tilkkupeittoon ihanan longarm-tikkauksen.

Friday, 18 July 2014

valmis tilkkupussukka.

Olen viettänyt niin paljon aikaa ompelupöydän ääressä, että puutarha näyttää suunnilleen viidakolta. Siksi tämän Karnevaali-tilkkupussukan kuvauspaikkanakin on viidakko!


Tai no, oikeasti tässä ollaan ruohikolla päivänliljapenkin äärellä.

Toiselta puolelta Karnevaali-pussukka näyttää tällaiselta:


Pussukan nimi putkahti mieleeni jo siinä vaiheessa, kun vasta tilkkulasagne oli valmiina. Joskus on vaikea saada nimen päästä kiinni, mutta tällä kertaa se kävi helposti!

Sammaleiset kiviportaat näyttävät aina hyviltä, harrastinpa puutarhurointia tai en.


Pussukka näyttää kapenevan alaspäin, mutta se on kuvakulman aiheuttama harha. En päässyt ottamaan kuvaa yhtään alempaa, sillä heti jalkojeni takana kasvoi valtava heinätupas, johon en halunnut punkkien pelossa astua paljaine säärineni.


Pysyttelin turvallisesti kiviportaalla, missä sentään eivät punkit vielä viihdy.

Oikeasti pussukka ei siis kapene voimakkaasti alaspäin, vaan sen koko on seuraava:
  • Leveys ylhäältä noin 29,5cm 
  • Leveys alhaalta noin 28cm 
  • Pohjan leveys noin 9cm 
  • Korkeus noin 19,5cm. 

Tasku on ommeltuna kiinni ja muistin taas oman kangasmerkkini. Kuvassa näkyy hyvin, että taskuun on helppo sujauttaa jotain ei-niin-lituskaista.


Vetokejun päihin lisäämäni kangaslipareet näkyvät juuri sopivasti! Vihreä komppaa kivasti pinkkiä vetoketjua, ja kuvassa näyttäisi vieläpä, että vihreässä kankaassa olisi tismalleen vetoketjun värisiä täpliä. Eivät ne ole aivan presiis samaa väriä, mutta sointuvat.


Tikkasin tilkkupintaan college-jerseypalan sekä keskipaksun tikkausvanun. Siksi pussukka on topakka. Ylhäältä näpätystä kuvasta voisi luulla, että toppasin pussukan täytteillä, mutta se on tyhjä. Sopivasti asettelemalla se näyttää kivan pullealta.


Pussukan pohjapuolikin on täynnä kivoja kuoseja. Tänne voisi asemoida tylsiäkin kankaita, mutta on helpompi tehdä tilkkupinta miettimättä asemointeja ja muita.


Rappusille paistoi punasävyinen ilta-aurinko. Päätän valmistujaiskuvakavalkadin tällaiseen tunnelmalliseen otokseen.


Tilkkupussukkaani kului jonkun verran tilkkuja, jotka jäivät ylitse leijuvat neliöt –tilkkupintaa ja sen kehyksiä kootessani, mutta tilkkuja jäi vielä. Niitä jää aina! Onneksi rakastan jäännöspalatilkkuja!

Wednesday, 16 July 2014

tasoitetut pussukkakappaleet.

Sinnikkään tikkaamisen jälkeen pussukkakappaleet olivat siinä kunnossa, että pääsin tasoittamaan ne muotoonsa.


Tilkkupussukka-aihio näyttää heti paljon valmiimmalta.

Ompelin tahallani vetoketjun päihin aika reilun mittaiset jatkolipareet, jotta muistaisin varmasti tehdä tarpeeksi leveän tilkkupinnan. Minulle on aika monta kertaa käynyt niin, että lipareet ovat valmiissa pussukassa olleet vain hädin tuskin näkyvissä.

Tikkauksia vähän lähempää:


Kiva pinta tuli tästäkin! Vaikeinta näissä tikkauksissa oli pitää suora linja: vaikka pysyin mielestäni aina samalla etäisyydellä edellisestä tikkausviivasta, niin vain  ne tuppasivat valahtamaan vinoon. Tein tikkausten aikana pari välitarkistusta ja piirtelin uusia tavoitelinjoja.

Pitkästä aikaa maltoin ommella pussukkaan myös sisätaskun, kun löysin taskua varten melko sopivan tilkun.


Vähän jouduin jatkamaan tilkkua vasemmasta alakulmasta. Vinkki: Ompelin taskukappaleen toisesta reunasta ylhäältä leveämmän. Kun ompelen taskun kiinni suorakaiteen muotoisesti, taskun yläreunaan jää hiukan väljää. Taskuun mahtuu muutakin kuin ihan litteä tavara.

Vaihtoehtoisesti taskukappaleeseen voisi ommella kulmiin pari laskosta, mutta se olisi jo liian vaivalloista minulle. Hädin tuskin maltan tällaisen tehdä ennen kuin kiirehdin ompelemaan pussukkaa kokoon!

Monday, 14 July 2014

vihdoinkin tasainen!

Keskeneräisistä töistäni olen raivostuttavasti lykännyt niin sanotuista geometrisista tilkkublokeista ompelemani tilkkupeiton viimeistelemistä. Töölön Tilkkupajan Soilehan loihti siihen ihanat, humalaisen kotimatkaa (tai ehkä sittenkin perhosen lentoa) muistuttavat tikkaukset jo ...ööö... kauheaa, tammikuussa! En vain ole saanut aikaiseksi levittää työtä lattialle tasoitettavaksi ja niin edelleen.

Mutta ta-daa! Nyt peittopinta on joka reunastaan tasainen!


Eihän tähän pääsemiseen mennyt kuin muutama kuukausi! Miten mahtaisi käydä tilkkupinnoilleni, jos joutuisin vielä tikkaamaan ne käsin?! Eivät taitaisi valmistua elinaikanani. Eivätkä ne olisi näin tasaisia ja taidokkaita.

Kuvassa näkyy aito tilanne. Olen taittanut peiton kaksinkerroin tarkistaakseni, ettei se vain ole vino. (Ei ollut.) Käänsin toisen reunan vielä kerran, että peitosta näkyisi muutakin kuin taustapuoli.

Seuraavaksi kirjoitan tilkkupeittooni nimilapun ja kiinnitän sen paikoilleen, ja sitten on tehtävänä enää vain reunakanttaus. Löysin jo kanttauskankaankin, ja tilkkutyölläni on myös ollut nimi jo kauan aikaa.

Ompeluhuoneessa Makkarissa oleva nojatuoli toimii nolon usein kangas- ja vaatepinojen säilytystasona. Tällä hetkellä tuolilla on myös kaksi talvitäkkiä, jotka odottavat, että veisin ne vinttihuoneeseen kesäsäilöön. Minun pitäisi ottaa ne ja viedä noin 15 askelen päähän, mutta hei! Ylivoimaista! Täkit ovat olleet tuossa sen verran aikaa, että ne ovat muuttuneet näkymättömiksi.

Heittelin täkkien päälle pesemiäni ja kuivuneita uusia kankaita aika huolettomalla kädellä ja kas, Kissa totesi kasan vihdoin olevan sopivan korkea ja siisti (puhtaiden kankaiden takia arvatenkin) sille makuupaikaksi.


Huokaus! En hennoisi pilata sen keksimää makuupaikkaa, joten kankaani ovat kohta vielä kissankarvaisempia kuin yleensä (siis todella kissankarvaisia!) ja satunnaisesti ryppytaitoksilla. No, nöyhdänpoistoteipillä ja silitysraudalla niistä vaivoista selviää. (Jaa, kävinkin juuri kiskomassa kankaat Kissan alta. Se näyttää nyt mietteliäältä ja loukkaantuneelta.)

Huomaatte varmasti taustalla näkyvän vielä tuolloin tasoittamattoman geometrisen tilkkupeiton.

Saturday, 12 July 2014

tikkauskokeilu.

Tykkäsin täböllä pystysuuntaisista tikkauksista, jotka toteutin vaakakaitalepaloista kokoamiini tilkkupintoihin (esimerkiksi Lennä, lennä! –tilkkupussukassa on tällaiset tikkaukset), mutta mieleeni tuli myös, toimisikohan päinvastainen yhtä hyvin!

Siis että kokoaisin tilkkupinnan kapeahkoista pystykaitaleista ja tikkaisin vastaavat tiuhat rivit kohtisuoraan kaitaleisiin nähden eli pussukkaan nähden vaakasuoraan.

Sitten oli käsissäni melko – mutta ei ihan tarpeeksi – kapeita kaitaleita, jotka jäivät tähteeksi leikattuani leijuville tilkkuneliöille kirjavat kehyspalat. Rohkenin lähteä kokeilemaan 2,5-senttisillä kaitaleilla (kavensin saumanvaroja kyllä normaalista) ja tein tilkkulasagnetekniikalla kaitalepinnan, jota täydensin leveämmillä kaitaleilla.

Tältä näyttivät ensimmäiset vaakasuorat tikkaukset:


Ja tällainen on valmiiksi tikattu tilkkupinta:


Onko tässä oikeastaan paljon eroa kaitaleversiooni verrattuna? Samanlainen fiilis tässä kuitenkin on. Odotin hiukan selvempää erilaisuutta!

No, olen kokeellisesti todentanut, että kohtisuoraan kaitaleiden suuntaan tikattu tilkkupinta vaikuttaa samantapaiselta, oli tikkaus sitten vaakaan tai pystyyn. Ehkä pitäisi toteuttaa vielä hyvin crazy-tyyppinen tilkkupinta, tikata myös se näin (tai pystysuuntaan) ja tarkastella, onko fiilis edelleen sama!

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails